Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi Jidai No -kennelini sivuille. Olen Elina Kortema, Vantaalla asuva opiskelija, ja kasvatan kennelissäni pienimuotoisesti shiboja. Ensimmäinen Jidai No -pentue on syntyi huhtikuun lopussa 2009. Tällä hetkellä kotonani asustavat Sada ja Miya. Sadasta ja Miyasta löytyy lisätietoa Koirat-osiosta. Jatkossa pentueita on ehkä 1-2 vuodessa, mikäli vain olosuhteet sallivat. Lisätietoja minusta ja kennelistäni löytyy kohdasta Esittely

Tavoitteenani on kasvattaa terveitä ja hyväluonteisia rodunomaisia koiria, joista on iloa niin harrastuksissa kuin kotonakin. Kaikkien jalostukseen käyttämieni koirien tulee olla tutkittuja ja sitä kautta terveeksi todettuja. Lisää kasvatusperiaatteistani voit lukea Rotu-infosta. Rotu-infosta löytyy myös muita kokemuksiani shiboista, sekä yleisiä ohjeita shiban kasvattamiseen ja hoitamiseen.

Tutustu sivuihin kaikessa rauhassa ja ota tarvittaessa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla. Myös vieraskirjaan voi jättää omat terveiset. Mikäli harkitset pennun ostoa, ota hyvissä ajoin yhteyttä niin jutellaan lisää.

Toivottavasti viihdyt!

signature

Uutisia

10.04.2011

Pennut ovat maailmalla. Sijoitusnartulla Soralla on oma sivu ja päivittelin myös pentueen sivuille kuvia ja viralliset nimet.

05.01.2011

Pennut täyttivät kaksi viikkoa ja avasivat samalla silmät. Uutisissa kuvat tytöistä. Lisäksi sivustoa pitäisi olla nyt hieman mukavampi lukea pienten koodimuutosten johdosta.



sukokan logo